Rukiin lannoitus

Rukiin lannoitus

1. Ruiskasvien ravinteiden poisto

Muihin viljakasveihin verrattuna ruis ei ole kovin vaativainen maaperän sorption tai kalkin ja ravinteiden suhteen. Tämä johtuu rukiin vahvasta juuristosta, jonka ansiosta ruis pystyy hyödyntämään talven aikana tullutta kosteutta ja selviytymään pitkistä kuivista kausista. Jotta satopotentiaali pystyttäisiin kuitenkin hyödyntämään täysin, ravinteiden saanti täytyy taata kohdennetulla lannoituksella. Ruiskasvien ravinteiden poiston tulisi toimia lannoituksen pohjana.

Rukiin ravinnepitoisuus

Pääkasvi	Korjuutuote	Ravinnepitoisuus kg ka/FM
Pääkasvi	Korjuutuote	N	P2O5	K2O	MgO
Ruis	Jyvä (86% ka)	1.51	0.8	0.6	0.1
	Olki (86% ka)	0.5	0.3	2.0	0.2
	Jyvä + olki (86% ka)	1.96	1.07	2.5	0.28

2. Typpilannoitus

Typpi (N) edistää kasvua ja vaikuttaa suoraan laatuominaisuuksien kehittymiseen (tuhannen jyvän paino, jyvien määrä/tähkä). Jos halutaan edistää tiettyjä satokomponentteja, typpi pitää lisätä kasvun alkuvaiheessa. On kuitenkin syytä muistaa, että ruis reagoi liialliseen typensaantiin lakoamalla. Tämä voi johtaa myös liialliseen kasvuun ja viivästyneeseen tuleentumiseen.

Typpilannoitteen käyttö tapahtuu rajoitetusti lannoiteasetuksen puitteissa.

3. Typen levitys

Ensimmäinen lannoitus (ensimmäinen typenlevitys)
Rukiin ensimmäistä lannoitelisäystä ei kannata odottaa liian kauan aikaisen kasvuunlähdön vuoksi. Ensimmäinen typenlevitys pensomisen aikana (Kasvuasteet/BBCH 21-25) vaikuttaa suoraan kasvitiheyteen ja satokomponenttien kehittymiseen. Lannoitetasolla pystytään säätelemään sivuversojen ylläpitoa tai uusien muodostumista, ja näin valmistellaan kasvia satokauteen.

Liian suuri typenlisäys alkuvaiheessa voi vaikuttaa heikentävästi lujakortisuuteen. On erittäin tärkeää arvioida maasta vapautuvan typen eli mineraalitypen määrä (minN) sekä kasvin lujakortisuus, jotta typpeä ei tulisi liikaa.

Heikkovartisissa kasvustoissa (alle kaksi vahvaa sivuhaaraa kasvia kohden) typpeä saisi olla vain 30 % kokonaistyppimäärästä tässä vaiheessa.

Typenlisäys korrenkasvuvaiheen alussa (toinen typenlevitys)
Toinen typenlevitys tehdään korrenkasvuvaiheen alussa (BBCH 29-32). Se vaikuttaa suoraan tähkiä kantavien varsien määrään sekä tähkän jyvämäärään. Typen ja veden puute tässä kasvuvaiheessa vähentää merkittävästi syntyvien sivuversojen ja tähkien kasvupisteiden määrää. Siksi on tärkeää huolehtia jatkuvasta typensaannista, jotta kasvu ja satokomponenttien kehittyminen taataan. Typpeä pitää siis olla saatavilla kasvin alkukehityksestä aina vähennysvaiheeseen asti!

Taulukosta voi nähdä, mihin satoa tuottaviin prosesseihin voi vaikuttaa lannoituksella korrenkasvuvaiheessa ja millaisia nämä vaikutukset ovat.

Tiheissä kasvustoissa (BBCH 30) korrenkasvuvaiheen typenlisäys pitäisi tehdä vasta BBCH-vaiheessa 32. Ennen lisäystä pitää vähentää alussa kehittyneitä sivuversoja. Kasvustoissa, jotka eivät ole liian tiheitä (BBCH 30) täytyy toinen typenlisäys tehdä korrenkasvuvaiheen alussa, jotta riittävä määrä sivuversoja säilyy.

Korrenkasvuvaiheen typenlisäyksen ei tulisi olla yli 50 % typen kokonaismäärästä.
Kevyillä mailla, jotka ovat erittäin kuivia keväisin, korrenkasvuvaiheen typenlisäys voidaan yhdistää tähkimisvaiheen typenlisäykseen.

Tähkimisvaiheen typenlisäys (kolmas typenlevitys)
Kasvupaikoilla, joissa on riittävä vedensaanti, kolmas eli viimeinen typenlisäys voi vaikuttaa jyvän varastosolujen muodostumiseen (BBCH 39/49). Ammoniakkia sisältävät lannoitteet ovat suositeltavia.

4. Perusravinteiden ja hivenaineiden saanti

Fosforilla on tärkeä rooli kasvin energia-aineenvaihdunnassa. Fosforin puute estää kasvua ja viivästyttää kukintaa ja kypsymistä. pH-arvo vaikuttaa suuresti ravinteiden saantiin. Liikkuvuus on suurinta, jos pH-arvot ovat välillä 5.5-7.0. Jos pH-arvo on yli tai ali tuon tason fosfaatin saanti vähenee. Kuten muutkin viljakasvityypit, ruis ottaa 70 % fosfaatin tarpeestaan maaliskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana.

Riittävä kaliumin saanti on turvattava erityisesti alueilla, jotka ovat erittäin kuivia alkukesästä. Parasta on, jos lisäys tehdään suoraan viljaan NPK-lannoitteen muodossa. Kalium aiheuttaa nestejännitystä soluissa, ja lisää näin kuivuuden kestävyyttä.

Rikki on tärkeä rikkipitoisten aminohappojen ja entsyymien rakennusaine. 1980-luvun puolestavälistä lähtien ilman rikkipäästöt ovat vähentyneet huomattavasti, joten kasvit eivät enää saa käyttöönsä rikkiyhdisteitä ilmasta juuri ollenkaan. Tästä syystä rikintarve pitää täyttää kivennäisten muodossa. Heikosti kehittyneessä kasvustossa rikinlisäys on hyvä tehdä ensimmäisen typenlisäyksen kanssa, jotta se tukee typen vaikutusta. Tiheässä kasvustossa rikkiä tarvitaan korrenkasvuvaiheen alussa.

Magnesiumin puutetta esiintyy yleensä hieman tulvivilla alueilla. Lannoituksessa on syytä ottaa huomioon ioninen vastavaikutus NH4- ja K+- sekä Mg2-ionien välillä.

Suuret määrät ammoniakkia tai kaliumia estävät magnesiumin talteenottoa. Nitraattipitoiset lannoitteet taas edistävät magnesiumin ottoa. Siksi kaliumlannoitus pitäisi aina sovittaa yhteen magnesiumlannoituksen kanssa. Kaliumin ja magnesiumin välisen suhteen pitäisi olla maaperässä 2:1.

Humuspitoisissa hiekkamaissa (humuspitoisuus yli 4%) ruis tarvitsee lannoitusta jo syksyllä. Kuparin puutos aiheuttaa herkkää/pehmeää solukkoa, mikä lisää altistusta härmälle ja lakoriskiä. Tämän lisäksi kuparin puute voi aiheuttaa siitepölyn steriliteettiä.

Mangaanin puutetta esiintyy yleensä ylikalkituilla hiekkamailla tai liian kuohkeutetuilla mailla, sillä mangaani (Mn) hapettuu liukenemattomaksi magnaanidioksidiksi (MnO2), jos pH-arvo on korkea. Rukiin viljelyssä täytyy ottaa huomioon mangaanin puutteen ja Rhynchosporiumin esiintyvyyden välinen suhde.

Boorin saanti täytyy huomioda luotettavan pölytyksen vuoksi. Jos booritaso on alle 0.2 ppm, lehtilannoitus lippulehtivaiheessa on suositeltavaa. Ihanteellinen pH-arvo rukiille on 5.0-6.5.